Parisuhdekokeiluja

Laura on nyt parisuhteessa.

Näin päivitin Facebookin parisuhdestatukseni sunnuntai-iltana. Olimme joskus ystäväni kanssa kinastelleet siitä, oliko yhteinen tuttavamme naimisissa vai sinkku. Ystäväni lähde oli Irc-galleria, omani Facebook. Molemmat uskoivat oman näkemyksensä olevan totta, vaikka tietolähteet eivät olleet kaikkein luotettavimpia. Yhteinen tuttavamme siis huijasi internetissä, mutta kumpaa meistä? Vai kenties molempia?

Tämäkin teksti on tarina pienestä kokeilusta. Tai huijauksesta, jos joku niin haluaa sanoa. Tai vaikka kusetuksesta. Tämän jutun ensimmäinen lause on valhe, joka keräsi Facebookissa kommentteja ja peukkuja. Sain seuraavana päivänä osakseni painostavia katseita ja kysymyksiä. Internetissä oleva valhe muokkasi tuttavieni kuvaa minusta. Heidän silmissään olin yhtäkkiä varattu. Valhe vaikutti myös omaan käytökseeni: Ahdistuin, kun pohdin, mihin tämä johtaa. En osannut olla normaalisti oppitunneilla. Ne muutamat, jotka tiesivät kokeilustani, kannustivat minua jatkamaan.

Iltapäivällä korotin panoksia ja menin kihloihin, ainakin Facebookin mukaan. Sain monia hämmentyneitä ja epäileviä onnitteluja. Kukaan ei tuntunut tietävän, uskoisiko minua vai ei. Muutamat kommentoivat nopeaa toimintaani, joku taas halusi tavata tulevan aviomieheni. Lopulta löytyi yksi ihminen, joka uskalsi sanoa suoraan, että tämä on huijausta. Tiesin paljastuneeni. Kommentteja ei enää tullut, ja huijaukseni oli päättynyt. Ennen nukkumaanmenoa olin jälleen sinkku, onnellinen sellainen.

Internetissä on helppoa olla jotakin muuta kuin todella on, mutta kannattaako se? On myös helppoa muodostaa ihmisestä väärä käsitys pelkästään Facebookin ja muiden vastaavien palveluiden perusteella. Voi olla, että kokeiluni paljastuttua monien ihmisten mielipide minusta on muuttunut. Jonkun silmissä tuo oli naurettava tempaus. Joku toinen taas voi ajatella, että olipas mielenkiintoinen huijausyritys. Itse en kadu huijaustani. Ainakaan vielä.

Yksi asia kokeilussa jäi kuitenkin vaivaamaan. Jos joku Facebookissa olevista serkuistani ehti möläyttää mummolleni ”kihlautumisestani”, olisin pulassa. Mummon kotikylällä valheen oikaiseminen olisi vaikeampaa, kuin delete-napin painaminen.

Pullamössöpojat

Niitä näkee nykyään kaikkialla, omasta ulkonäöstä huolta pitäviä miehiä sekä poikia. Minne katosivat retuiset partaveikot, jotka vahvasti muistuttivat alatorin penkeillä lojuvia puliukkoja. Äidit ne ovat karkottaneet pois ja piloille hemmotelleet. Kuka sitten tämän kierteen aloitti, kukaan ei tiedä, mutta seuraamukset ovat olleet vakavat.

Ulkona heilutaan ja peiliin katsotaan pitempään kuin tytöt konsanaan. Heistä kaikista on tullut niin sanottuja metroseksuaaleja, joita kaupungin vaatekauppojen miesten osastot ovat täynnä. Mihin on kadonnut miehuus, kunnon miehuus, johon kuuluvat mahtavat lihakset ja kirves käteen, saunamökki sekä kalja. Jos veisin kirveen kotoa metroseksuaalin käteen kysyisi hän varmaan korkealla äänellä: " Mitä mä tällä teen?" ja jatkaisi sitä mitä olikaan tekemässä.
Armeijassa vaaditaan enää kävelytaito ja käsien liikuntakyky, ja sen jälkeä voitkin siirtyä nelosjoukkoihin, joissa me "miehet" sauvakävelemme, kun kuntomme ei muiden joukkoon kestä. Kunnon oksennuspohjaista juoksua ja marssia sen olla pitäisi.

Uusavuttomuus näkyy heissä kaikissa, äidit tekevät kaiken poikiensa eteen, että heillä olisi hyvä olla. Ei vaadita enää mitään, kunhan rahaa löytyy kaikki on hyvin. Töihin pojat eivät halua enää mennä, koska kaikki on aikaisemmin tuotu suoraan pöytään. Miten sitten, kun on heidän aika muuttaa kotoa pois, miten silloin käy mammanpojille? No äiti hoitaa kaiken, kas vain rahaa löytyy, asunto hankitaan vanhempien piikkiin ja eläminen käy mamman rahoilla. Tuota sitten kutsutaan itsenäiseksi elämäksi.

Kun tämä soppa on valmis ja pojasta tulee mitä tulee, mutta äiti on tyytyväinen kun on tehnyt kaikkensa mussukkansa eteen. Sitten tehtävä siirtyykin tyttöystäville ja vaimoille. Kaikki se mitä ei olla vaadittu ja pyydetty, muuttuu miesten korvissa nalkutukseksi ja lopulta riidaksi, jolloin nainen alistuu ja tekee työt itse, kun tietää osaavansa ne paremmin ja huolellisemmin.

Yhteiselon ihanuus

Kun muutto Lahden kansanopistoon läheni, iski rimakauhu. Ajatus siitä, että jaan kotini, vielä silloin tuntemattomien ihmisten kanssa, kuulosti hurjalta. Ainoana hyvänä asiana pidin sitä, että minulla on oma huone, noin yhdeksän neliömetriä. Ensimmäisen viikon aikana olin muodostanut päähäni kaikenlaisia ajatuksia uusista asuinkumppaneistani, lähinnä lokeroin heidät. Stereotypioihin uskominen on helppoa.

Arki alkoi. Ihmisten tavat alkoivat tulla esiin. Osa viihtyy omissa oloissaan, loput mielellään seurustelevat muiden kanssa välillä ahdistavan pienessä keittiössä. Asuntolan jakaminen yli kymmenen muun ihmisen kanssa on toisinaan haastavaa. Kotona asuessani minun ei tarvinnut ajatella yhtä aktiivisesti jäkieni korjaamista. Omien jälkien korjaaminen on juuri se, mistä näkee osaako ottaa muut huomioon. Suurin osa meistä osaa, loput toivottavasti vielä oppivat.

Me kaikki olemme eri puolilta Suomea, kaikilla on omat tapansa toimia. Talo on täynnä skeemoja, kaikki tietenkin tekevät asiat oikein juuri sillä omalla tavallaan. Nyt kuukauden jälkeen muutosta on jo tapahtunut. Loppujen lopuksi tällainen yhteiselo on hyvä tapa muuttaa pois kotoa. Ihmisiä on aina ympärillä, kun kaipaa seuraa. Välillä se on huono puoli, mutta useammin plussan puolella. Hyviä puolia on mielestäni kuitenkin enemmän kuin huonoja. Paljon uusia ystäviä ja ”naapureita”, villejä opiskelijabileitä ja täysin erilaisia ihmisiä. Kukaan ei sanonut, että tämä tulee olemaan helppoa, mutta kunhan muistaa joustaa, kuunnella ja huomioida, tästä voi tulla todella hauska vuosi.

Arvostelussa SoulCalibur: Broken Destiny (PSP)

Ensimmäinen PSP:lle julkaistu peli, joka kiinnitti huomioni sitten alkuvuodesta julkaistun Resistance: Retributionin oli SoulCalibur Broken Destiny. Kyseessä on Namcon/Projest Soulin Soul-taistelupelisarjan kuudes osa ja ensimmäinen kerta, kun pelisarja nähdään kannettavalle laitteelle. Soul-sarjan pelit ovat tunnetusti poikenneet useimmista muista tappelupeleistä kuten Namcon Tekkenistä tai Tecmon Dead or Alivesta sillä, että kaikki hahmot käyttävät lyöntien ja potkujen sijaan pääasiassa erilaisia lähitaisteluaseita aina miehen kokoisesta miekasta nunchakuun.

SoulCalibur: Broken Destinyä voisi pähkinänkuoressa sanoa olevan Playstation3:lta ja Xbox 360:ltä tuttu SoulCalibur IV PSP:lle tuotuna. Siinä mielessä peliä voi myös verrata Namcon vuonna 2006 PSP:lle julkaisemaan Tekken: Dark Resurrectioniin, joka oli myös PSP:lle käännetty ja pienillä uudistuksilla ja muutoksilla räätälöity versio PS2:en Tekken 5 –pelistä. Suurin ero Broken Destinyn ja Dark Resurrectionin välillä on se, että Broken Destinyn tapauksessa muutoksia on pitänyt tehdä enemmän jo pelkästään siksi, ettei PSP yllä lähellekään isojen nykykonsolien tehoja. Vaikka grafiikka onkin huomattavasti vaatimattomampaa käsikonsolilla, on SoulCalibur IV:en pelimekaniikka tuotu käsikonsolille sellaisenaan aina vapaata taistelukentällä liikkumista sekä IV:ssa debytoineita Critical Finishejä myöten. Ainoastaan edellisistä peleistä tutut erikoiskyvyt puuttuvat. Ensimmäisessä neljässä pelissä jokaisessa hahmon eri aseista oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä mahdollisesti jokin erikoiskyky kuten energian palautuminen hiljalleen taistelun aikana. SoulCalibur IV:ssa taas hahmon vaatteet ja kokemus sekä aseen ominaisuudet vaikuttivat siihen millaisia ja miten tehokkaita kykyjä pelaaja sai käyttöönsä. Pelaaja pystyi valitsemaan enintään neljä erilaista kykyä, joita saattoi saada myös aseista, jotka vaihtelivat energian imemisestä puoliautomaattiseen heittojen torjuntaan. Broken Destinyssä näitä kykyjä ei ole lainkaan eivätkä aseet eroa toisistaan kuin erilaisen ulkoasunsa osalta, mikä on pienoinen pettymys Soul-veteraanille, sillä juuri erilaiset taktiikat mahdollistavat kyvyt ja aseet olivat osa edellisten Soul-pelien viehätystä. Toisaalta nyt ei myöskään tule vastaan ylivoimaisilla kyvyillä tai aseilla varustettuja vastustajia kuten SoulCalibur IV:n Tower of Lost Soulsissa, jossa esimerkiksi varman heiton torjunnan tai kehästä putoamisen estävät kyvyt söivät miestä.

Valitettavasti Broken Destiny kärsii hieman alustansa kömpelyydestä, sillä PSP:n analogitikku ei tarkkuudessa aivan pärjää isojen konsolien tukevammille tateille. Analogitikun kankeus hankaloittaa etenkin vinosti ylös tai alas painamista vaativien liikkeiden suorittamista sekä tarkoin ajoitettuja hyppyjä. Vaihtoehtona on tietysti käyttää myös ristiohjainta, mutta sen käyttö on ainakin allekirjoittaneen mielestä vieläkin kömpelömpää. Muutoin pelisysteemi ja tekninen toteutus toimivat. Peli näyttää PSP:n tehoihin nähden hyvältä, taistelu on hieman heikosta tuntumasta huolimatta sujuvaa ja vauhdikasta, peli ei hidastele ja äänetkin toimivat. Pelissä on edellisten SoulCalibur-pelien tapaan mahdollisuus valita englanninkielinen tai japaninkielinen dialogi sekä käyttää englanninkielistä tekstitystä. Ääninäyttelyn osalta oli myös mukavaa huomata, että Kratosta God of War –peleissä ääninäytellyt Terrence C. Carson on hoitanut hänen äänensä myös Broken Destinyssä. Koska en ole koskaan pelannut japaninkielistä God of Waria en voi sanoa onko Kratoksen japanilainen ääninäyttelijä Tesshõ Genda Kraotksen japanilaisena äänenä, mutta ottaen huomioon Namcon ja Sonyn aiemmin läheisen yhteistyön ei liene syytä epäillä etteikö Genda olisi mukana.

Hahmokaarti käsittää 28 eri hahmoa ja mukana ovat kaikki SoulClibur IV:ssa nähdyt hahmot paitsi Star Wars vierailijat Darth Vader, Yoda ja The Force Unleashed –pelin Starkiller (joka pelissä vielä tunnettiin nimellä The Apprentice) sekä ”kloonihahmot” kuten Angol Fear ja Ashlotte. Muutoin mukana ovat kaikki edellisten osien vakiohahmot aina pyhää SoulCalibur-miekkaa kantavasta ritari Siegfriedista yliluonnollisia olentoja metsästävään naisninja Takiin ja samurai Mitsurugista kreikkalaisiin soturisisaruksiin Sophitiaan ja Cassandraan asti. Vaikka hahmojen aseet eroavatkin merkittävästi toisistaan, vallitsee hahmojen välillä hyvä tasapaino, joten yksikään hahmo ei ole ylivoimainen, vaikka käyttäisikin itsensä kokoista jättimiekkaa. Peli tarjoaa myös kaksi uutta hahmoa, tikareita hihoissaan piilottelevan ja viiksekkään huijari Dampierren sekä God of War –peleistä tutun Kratoksen eli myös Broken Destinyssä nähdään vieraileva tähti edellisen pelin tapaan. Valmiiden hahmojen lisäksi mukana on kahden edellisen sarjan pelin tapaan mahdollisuus tehdä omia hahmoja sekä myös muokata valmiita. Valmiiden hahmojen muokkausta on tosin karsittu lähinnä vain mahdollisuuteen muuttaa vaatteiden tai hiusten väriä sekä vaihtaa asetta.

Täysin uusia hahmoja sen sijaan voi luoda erittäin monipuolisesti, lähes yhtä monipuolisesti kuin SoulCalibur IV:ssä. Ensin hahmolle valitaan jokin valmiiden hahmojen taistelutyyleistä, mutta Algolin tai Kratoksen tyylejä ei voi valita. Kratoksen kohdalla tämä johtunee siitä, että hän ei varsinaisesti kuulu SoulCaliburin maailmaan eikä alkuperäisten tekijöiden mielestä voi olla kuin yksi Kratoksen kaltainen soturi, kun Algol taas on muinainen soturikuningas, jolla on voimia sekä pahalta SoulEdgeltä että pyhältä SoulCaliburilta eikä näin mahtavia sotureitakaan voi ilmeisesti olla kuin yksi. Taistelutyylin valinnan jälkeen valitaan sukupuoli ja sitten vaatteet, hiustyyli, ääni ja sen kautta myös persoona sekä ase. Halutessaan vaatteiden, hiusten, kulmakarvojen, ihon ja kulmakarvojen väriä voi myös vaihtaa. Vaatteiden joukosta löytyy kaikkea keskiaikaisista ja vakavista haarniskoista aina söpöön kisuasuun asti. Lopuksi hahmo nimetään ja tästä otetaan kuva, johon voi valita taustan ja kehykset sekä hahmon asennon, joka sitten näkyy hahmonvalintaruudulla. Ainoa mitä hahmoeditorista on karsittu SoulCalibur IV:n nähden on mahdollisuus muuttaa hahmon pituutta ja lihasmassaa. Broken Destinyn hahmonluonnissa on uutta verrattuna SoulCalibur IV:n vastaavaan (kuvan ottamisen lisäksi) mahdollisuus lisätä hahmolleen kaksi erikoisasustetta, joista osan sijaintia voi muuttaa. Nämä erikoisasusteet vaihtelevat olkapäällä istuvasta papukaijasta ja käsivartta kiipeävästä kissan pennusta aina pään läpi tulevaan mutteriin ja haltijan korviin – japanilaiset ovat niin huvittavia.

Hahmonluonnin ja pakollisen harjoittelumoodin lisäksi pelistä löytyy neljä erilaista pelimuotoa: Quick Match, The Gauntlet, Trials sekä tietenkin Versus. Näistä viimeisin on perinteinen kahden pelaajan välinen kamppailu PSP:n langattoman yhteyden välityksellä, joten ei siitä sen enempää.

Quick Match muistuttaa monella tapaa tappelupelien perinteistä Arcade-tilaa, jossa taistellaan vastustajia vastaan ilman sen kummempaa merkitystä. Quick Matchin tavoitteena on voittaa kaikki 200 erilaista vastustajaa ja avata siten käyttöönsä uusia vaatteita, aseita ja titteleitä. Ennen taistelua pelaaja näkee vastustajan tilastoit, joista voi päätellä, miten kova vastustaja on. Luonnollisesti hahmo joka ei ole voittanut kertaakaan ja on hävinnyt 40 kertaa ei ole läheskään yhtä kova vastustaja kuin hahmo, joka on voittanut 300 ottelua ja hävinnyt 20. Quick Matchissa onneksi myös näkee mitkä vastustajat on jo voittanut, joten pelaaja ei pääse turhautumaan siihen, että valitsee kolmesti peräkkäin hahmon, jolta on jo voittanut tittelin.

The Gauntlet on lähimpänä nykyisten tappelupelien tarinapelitilaa, sillä varsinaista tarinatilaa pelistä ei löydy mikä on sääli etenkin, kun mukana on kuitenkin myös uusia hahmoja. The Gauntletissa pelaaja valitsee jonkin hahmon ja lähtee suorittamaan erilaisia haasteita seuraten samalla varsin ohutta ja japanilaishenkisesti mangatyylisillä piirroskuvilla ja tekstillä kerrottua tarinaa, jossa hän liittyy Cassandran ja Hilden palvelukseen etsimään parannuskeinoa Hilden isälle. The Gauntlet on pelin turhin moodi, sillä sen haasteet ovat melko itseään toistavia ja joskus saa toistuvasti kuunnella kertojaäänen ”Mission failed” kommenttia, kun ei ehdi torjua vastustajan iskuja tai ei heti löydä oikeaa tapaa selvitä tilanteesta. Onneksi moka ei kuitenkaan aloita haastetta alusta. The Gauntletin tarina ei myöskään ole kovin kiinnostava, etenkään kun heti sen alussa tarinan kerrotaan olevan legenda, joka ei oikeastaan edusta SoulCaliburin myyttiä. Tämän huomaa varsinkin siinä vaiheessa, kun kirottua SoulEdge-miekkaa kantava Nightmare tulee pyytämään apua, mikä sarjaa seuranneen näkökulmasta on varsin paradoksaalista, sillä Nightmare on oikeastaan itse SoulEdge, joka on vain ottanut tyhjän haarniskan haltuunsa eikä tämä näin ollen voi olla hyvä. Tarina olisi myös – ainakin allekirjoittaneen mielestä – välittynyt paremmin, jos mukana olisi ollut edes ääninäyttelyä, vaikka mangahenkiset piirrokset usein hauskoja ovatkin.

Trials-pelitila sisältää oikeastaan kolme erilaista tilaa: trial of attack, trial of defense ja endless trial. Näistä ensimmäisessä pyritään saamaan mahdollisimman hyvät pisteet hyökkäämällä mahdollisimman aggressiivisesti. Trial of Defensessä taas pyritään mahdollisimman hyvään tulokseen puolustamalla tehokkaasti ja iskemällä vastustajaa tämän ollessa avoinna heti torjutun iskun jälkeen. Endless trialissa taas kohdataan loputon virta vastustajia ja pyritään voittamaan mahdollisimman monta vastustajaa ansaiten mahdollisimman hyvät pisteet yhdistelemällä tehokkaasti hyökkäystä ja puolustusta. Endless trial muistuttaa rakenteeltaan useista tappelupeleistä tuttua Survival-tilaa, jossa on tarkoitus voittaa mahdollisimman monta vastustajaa peräkkäin. Oikeastaan ainoa merkittävä ero on pisteiden laskutapa sekä se, että toisin kuin Survival-tilassa Endless trialissa pelaaja saa täyden energiapalkin jokaiseen uuteen taisteluun.

Kokonaisuutena SoulCalibur: Broken Destiny on loistava taistelupeli, joka tekee kunniaa Soul-sarjalle, jota monet pelaajat ja arvostelijat ovat pitäneet parhaana taistelupelisarjana. Broken Destinyn taistelusysteemissä on vähintään yhtä paljon syvyyttä kuin edellisissäkin eikä yksinpelattava lopu heti kesken, jos tahtoo päihittää kaikki Guick Matchin vastustajat, läpäistä The Gauntlein tarinan ja avata kaikki aseet ja asusteet. Pelin ainoat merkittävät ongelmat ovat tarinapelitilan puute sekä laitealustan kankeus, mistä tosin ei täysin voi itse peliä syyttää. PSP:n omistaville taistelupelien ystäville peli on pakko-ostos ja vaikka omistaisikin jo SoulCalibur IV:n, kannattaa Broken Destinyä ainakin harkita. Uusille sarjan ystäville peli on myös hyvä aloituspiste, sillä se ei ole yhtä vaikea kuin edellinen.

Hyvää
+ Monipuolinen ja syvällinen taistelusysteemi
+ Monipuoliset hahmot ja hahmonluonti
+ Sopii edellistä paremmin aloittelijoille, muttei petä veteraanejakaan

Huonoa
- Hieman kankea tuntuma analogitikulla
- Tarinapelitilan puute
- Erikoiskykyjen puute

Käytän asteikkoa 1-10
Arvosanoja 1-4 tuskin tulette paljoa näkemään, koska en tuhlaa rahojani roskaan,
5 on keskinkertainen,
6 on kokeilemisen arvoinen alelaarin aarre,
7 jo toimiva peli,
8 hyvä peli, joka on ehdottomasti ostamisen arvoinen,
9 on mestariteos ja
10 peli, joka jokaisen tosipelaajan pitäisi jo omistaa

Arvosana: 8/10

Ensimmäinen

Blogin aloittamisessa on aina omat alkuvaikeutensa. On päätettävä muun muassa nimi, ulkoasu, osoite ja asiasisällön tyyli. Haasteellisempaa tästä kaikesta tekee se, kun vaikuttajia yhdessä blogissa on 12 ja päätöksiin toivoisi myös saavan hyväksyvän nyökkäyksen kurssin vetäjän suunnalta. Meillä noihin asioihin kului viikko. Seuraava viikko kului pähkäillessä kuka kirjoittaa ensimmäisen jutun ja mistä. Homma lankesi vastaavalle toimittajalle eli minulle joten otin täysin vapaat kädet aiheen kanssa.

Keitä me sitten olemme? Olemme ryhmä journalismiopiskelijoita jotka kaikki palavat halusta päästä kirjoittamaan mutta kukaan ei halua olla se ENSIMMÄINEN, enkä ihmettele sitä. Oma luokka on kaikille tullut jo niin tutuksi että esiintyminen luokkalaisten edessä on helppoa, mutta nyt kohteena on karkeasti sanottuna koko muu maailma. Minunkin sydämeni hakkaa juuri nyt mielipuolen lailla jännityksestä ja ladatessani tätä kirjoitusta blogiimme todennäköisesti pyörryn paniikista. Mutta meidän luokka on ihana koska kaikki ovat erilaisia joten kirjoituksista tulee taatusti monipuolisia! Yksi tykkää urheilusta, toinen Ranskasta ja kolmas ratsastuksesta. Toisaalla taas pelataan videopelejä, harrastetaan teatteria ja unelmoidaan armeijaan pääsystä. Joku on koukussa shoppailuun, FarmVilleen tai puhumiseen, kaikkea siis löytyy. Nuorin on 17 ja vanhin 29, mutta ketä se haittaa? Ei ainakaan ketään meistä kahdestatoista koska kaikki oppivat aina jotakin toisiltaan.

Parasta luokassamme on kuitenkin yhteenkuuluvuus. Me olemme tiimi ja tiiminä tulemme tekemään parhaamme jotta Te lukijat rakastuisitte blogiimme. Antakaa palautetta kommentteina tai sähköpostilla, niin positiivista kuin negatiivista, ja heittäkää aihe-ehdotuksia mistä seuraavat kirjoittajat voisivat kirjoittaa. Toimituksen sähköpostiosoite on huutoja.toimitus@gmail.com ja osoite löytyy myös sivun alalaidasta.

Nauttikaa syksystä ja erilaisuudesta!

Huutoja Tuuleen

Pressiklubin yhteinen blogi on nyt luotu.