Kun muutto Lahden kansanopistoon läheni, iski rimakauhu. Ajatus siitä, että jaan kotini, vielä silloin tuntemattomien ihmisten kanssa, kuulosti hurjalta. Ainoana hyvänä asiana pidin sitä, että minulla on oma huone, noin yhdeksän neliömetriä. Ensimmäisen viikon aikana olin muodostanut päähäni kaikenlaisia ajatuksia uusista asuinkumppaneistani, lähinnä lokeroin heidät. Stereotypioihin uskominen on helppoa.
Arki alkoi. Ihmisten tavat alkoivat tulla esiin. Osa viihtyy omissa oloissaan, loput mielellään seurustelevat muiden kanssa välillä ahdistavan pienessä keittiössä. Asuntolan jakaminen yli kymmenen muun ihmisen kanssa on toisinaan haastavaa. Kotona asuessani minun ei tarvinnut ajatella yhtä aktiivisesti jäkieni korjaamista. Omien jälkien korjaaminen on juuri se, mistä näkee osaako ottaa muut huomioon. Suurin osa meistä osaa, loput toivottavasti vielä oppivat.
Me kaikki olemme eri puolilta Suomea, kaikilla on omat tapansa toimia. Talo on täynnä skeemoja, kaikki tietenkin tekevät asiat oikein juuri sillä omalla tavallaan. Nyt kuukauden jälkeen muutosta on jo tapahtunut. Loppujen lopuksi tällainen yhteiselo on hyvä tapa muuttaa pois kotoa. Ihmisiä on aina ympärillä, kun kaipaa seuraa. Välillä se on huono puoli, mutta useammin plussan puolella. Hyviä puolia on mielestäni kuitenkin enemmän kuin huonoja. Paljon uusia ystäviä ja ”naapureita”, villejä opiskelijabileitä ja täysin erilaisia ihmisiä. Kukaan ei sanonut, että tämä tulee olemaan helppoa, mutta kunhan muistaa joustaa, kuunnella ja huomioida, tästä voi tulla todella hauska vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti