Inho lainausautomaatteja kohtaan

Ala-asteen koulubussissa huomasin kyltin, jossa luki “Keskustelu kuljettajan kanssa kielletty”. Muistan ihmetelleeni tätä pientä printtiä metallilevyssä, jolla tuntui olevan erityisen suuri merkitys. Oliko kuskin mahdotonta keskustella ja ohjata samalla isoa laatikkoa mutkittelevalla hiekkatiellä? Olisiko kuskin kasvoille noussut hymy ohjannut meidät auttamatta suoraan ojan kautta metsikköön? Näin silti päivittäin kauppakassimummoja, jotka tönöttivät etupenkillä ja huutelivat kuskille juttujaan. Tämä ei asiasta tuntunut loukkaantuvan. Sama kaava toistui päivittäin ja metallikyltti katosi kuin näkymättömiin.
Ihmisen voitto, 1-0.

Kirjastotäti korvattiin lainausautomaatilla. English, svenska, suomi. Yritin painaa kohtaa suomi, turhaan, ja totesin kaikkien lainauskoneiden olevan rikkinäisiä. Seurasin sivusta, kun toinen asiakas lainasi kirjansa nopeasti ja poistui. Otin vastahakoisesti oppia. Olisin paljon mieluummin kävellyt tiskille, jossa minua vastassa olisi ollut kolkon näytön sijaan kohteliaat, ymmärtäväiset kasvot. Nykyään, tekniikan ihmelapsena, käytän lainausautomaattia jo sujuvasti. Kone piippaa jokaisen kirjan kohdalla ja ihmisääni muuttuu aina vain tuntemattomammaksi. Ennestään jo niin hiljainen rakennus täyttyy piippauksista, joita vanhemmat ihmiset reilusti karttavat ja astelevat suoraa päätä lainaustiskille.
Papoista ja mammoista huolimatta, koneen voitto, 1-1.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Kirjastoon ilmestyi myös palautusautomaatti, joka haukkaa kirjat mustaan aukkoon, ja asiakas saa pelätä menettävänsä sekä kassinsa, kätensä että itsensä. Toisinaan lainausautomaatti sylkee kirjan inhoten ulos. Asiakas (tässä vaiheessa jo nopeuteen ja tekniikkaan tottunut), kävelee ripeästi tiskille ja katsekontaktia vieroksuen palauttaa kirjan ja katoaa kirjahyllyjen väliin, jonne jatkuva piippailu kantautuu. Kirjaston täti on mielissään saadessaan auttaa tekniikanpelkoisia potilaitaan.
Tasapeli, 2-2.

Tulevaisuudessa, ihminen istuu päivän 20 neliön kopissaan, ylimmässä kerroksessa, kaukana kaupungin ulottumattomuudessa, johon vain nettiavaruus yltää. Internet kuhisee, ihminen hoitaa sekä työnsä että arkensa netin kautta. Vaihtoehtoja ei anneta. Aikaa säästyy, toisen ihmisen kohtaamiselta säästytään. Kaupan kassalla ei näy enää hymyilevää tätiä, vaan vastassa on kuitteja ja vaihtorahaa sylkevä nykyaikainen betonimöykky. Kirjaston lainausautomaatit ovat vihdoin poissa (minun voittoni). Mutta kirjat ovat poissa yhtälailla. Ihminen ei elä ilman internetiä, hän elää ilman toista ihmistä. Ihminen kadottaa taidon viestiä, tervehtiä tai hymyillä. Puhe hiljenee ja haihtuu.
Kuvitteellinen tulevaisuus, koneen voitto, 100-2.

Nykypäivänä, bussikuskia ei enää tarvitse tervehtiä. Tai älä ainakaan odota, että hän tervehtii sinua takaisin. Miksi kuski näin tekisi, kun ei se pakollista ole. Miksi sitten sinäkään.

Toistemme vuoksi. Pidetään ihmisestä kiinni.