Katsoin noin viikko sitten elokuvan Marley and me, mikä nosti minussa suuria tunteita pintaan. Elokuva kertoo pariskunnasta ja koirasta jonka he ottavat niinsanotuksi "vauvan" korvikkeeksi. Koira kuitenkin onnistui sotkemaan kaiken, mikä horjutti pariskunnan suhdetta. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi hyvin, vaikka koira, Marley, kuoleekin.
Otammeko lemmikkejä vain sen takia, että tarvitsemme jotain mihin turvautua? Kaipaammeko erilaista seuraa ja ymmärrystä vai haluammeko että joku on riippuvainen vain meistä. Sanotaan että koira on ihmisen paras kaveri. Entä jos kultakala on minun paras kaveri, miksi kala ei käy? Eikö myös kultakala ole perheenjäsen siinä missä koirakin, vai haluammeko vain niinsanottuja "viisaita" lemmikkejä. Onhan kyllä totta että koiraa on helpompi kouluttaa kuin kultakalaa, mutta on silti tyhmää yleistää että koira on ihmisen paras kaveri, kun on muitakin eläimiä.
Olen huomannut että yksinäiset ihmiset ottavat paljon lemmikkejä, mutta syyhän on ihan selvä. Lemmikki on heidän kaverinaan kotona. Silloin ei tarvitse asua yksin. Joskus kuitenkin ihmiset eivät ajattele aivan loppuun hankkiessaan lemmikkiä. Lemmikki tarvitsee paljon huomiota ja rakkautta ja vuosittain tuhansia eläimiä hyljätään metsiin ja kaduille, sen takia ettei se ollutkaan enää "kiva lemmikki." Hankkiessamme lemmikkiä se on todella riippuvainen meistä, emmekä voi vain hylätä sitä kadulle vaikka se kuinka tekisi pahaa.
Vaikka lemmikki olisi kuinka ihana ja pörröinen ja maailman suloisin olento, täytyy jossain vaiheessa kohdata se fakta että lemmikki ei elä 100 vuotta. Kun lemmikistä aika jättää se on jo osa perhettä, oli se sitten kultakala,koira,kissa,hämähäkki tai kani. Se on silti rakas ja menettäminen sattuu.
Vuosien päästä voimme muistella lämmöllä lemmikkiä mikä jyrsi,puri ja hajoitti joka paikan sekä toteamme että se oli maailman paras lemmikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti